15.jakso Minna Salinmäki – Työnohjaus on työelämän kausihuoltoa, työkyvyn ylläpitoa

Tämän viikon jaksossa vieraana on Työnohjaus Ajantaikaa yrittäjä ja NLP-kouluttaja Minna Salinmäki.

Jaksossa keskustellaan paljon työnohjauksesta: mitä työnohjaus on, missä tilanteissa työnohjausta voisi käyttää ja kuinka työnohjaukseen tullaan. Ei tarvita kriisiä, vaan työnohjaus tulisi nähdä työn ja työntekemisen kehittämisen välineenä. Se antaa työkaluja oman työn tutkimiseen, arviointiin ja kehittämiseen, jolloin työntekijän hyvinvointi, työn laatu ja työn tuottavuus on mahdollista parantua. Tottakai keskustellaan myös Minnan työurasta ja yritystoiminnasta luopumisesta sekä Jämsästä. Jämsästä Minna totetaan, että meillä on täällä kaikki hyvän elämän perustarpeet tässä käsillä.

Minna on toiminut yrittäjänä jo vuodesta 1993 lähtien. Inhimillisyys ja ihmisten auttaminen ovat olleet Minnan perusarvoja alusta alkaen. Vuoteen 2018 asti työn ytimessä oli toimintaterapia, joka kasvoi yhden naisen yrityksestä noin 10 henkilön työyhteisöksi. Jo vuonna 2015 toimintaterapian rinnalle tuli työnohjauksen prosesseja. Lopulta vuonna 2018 Minna luopui rakkaasta lapsestaan ja myi toimintaterapiayrityksen, jotta aikaa jäi enemmän itselle, itsen kehittämiselle ja työnohjaukselle. Samalla Minna jatkoi jo 90-luvulla alkaneita opintoja ja on kouluttautunut NLP-osaajaksi, josta on tullut tärkeä työkalu työnohjausprosesseissa. Ensi syksynä käynnistyy myös Minnan vetämä NLP-koulutuskin.

Lisää Lounastauko-podcast jaksoja