Tehdas mahdollisti opiskelun mökkeilyn lomassa

Kaisa tuli perheineen lomailemaan Himokseen vanhojen muistojen äärelle, ja Jämsä Tehdas tarjosi päivisin rauhallisen tilan opiskelulle.

Kaisa Sohlman
Laurea
Teknos

 

Jämsä Tehdas tarjoaa Jämsässä lomaileville hyvät fasiliteetit opiskeluun ja työntekoon. Kaisa pääsi kokeilemaan viimeviikolla, kuinka opintojen työstäminen sujuu rauhallisessa työtilakopissa.

Kaisa kertoo löytäneensä vastikään Himoksen uudestaan vuosien tauon jälkeen. Hän kertoo hauskan tarinan siitä, kuinka on itseasiassa aikanaan tavannut oman miehensä juuri Himoksen festareilla. Nyt hän on tullut perheineen lomailemaan Himokseen vanhojen muistojen äärelle. Kaisa on töissä Teknoksella, mutta myös opiskelee Laureassa oikeusmuoilua ja oikeudellista erityisosaamista. Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on tosin loppusuoralla, opinnäytetyön olisi määrä valmistua muutaman viikon sisällä.

Kaisalla oli tarve saada muutamalle päivälle rauhallinen opiskelupaikka Himos-mökin ulkopuolelta ja Jämsä Tehdas tuli Googlessa vastaan. Kiitosta Kaisa antaa siitä, että ensimmäistä kertaa paikan päälle saapuessa tuli hyvin tervetullut olo. Ihmisiin on ollut ihana tutustua, vaikkakin lyhyesti. Tehtaan tilat ja puitteet saavat myös positiivista palautetta. Kaisa kertookin suosittelevansa paikkaa kaikille, niin etätyöntekijöille kuin opiskelijoille, myös kauempaa tuleville kuten hän itse.

Kaisa jakaa myös hyvän vinkin kaikille äideille: hän kertoo kuuluvansa Facebookissa yhteisöön nimeltä Mothers in Business, tuttavallisemmin MiB ry. MiB on urasuuntautuneiden äitien verkosto, joka tarjoaa mahdollisuuden oman osaamisen kehittämiseen, ja edistää äitien asemaa työelämässä ja yhteiskunnassa. Verkoston tavoitteissa on paljon samaa kuin Jämsä Tehtaan omissa. Kaisa paljasti, että jos joku verkostoon kuuluva tulee Tehtaalle käymään, tietää kuka on suosittelun takana.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lisää tarinoita Tehtaan arjesta