Ehdota vuoden 2021 liikuntatekoa

Jämsän kaupungin sivistyslautakunta valitsee Vuoden 2021 liikuntateko -palkinnon saajan. Vuoden liikuntateko -arvonimi voidaan myöntää kaupungin parhaalle urheilijalle, kuntoliikkujalle tai -liikuttajalle, liikuntaseuralle tai jollekin huomionarvoiselle liikuntateolle.

Kriteereinä valinnalle ovat:
1. Vuoden liikuntateko –palkinnon saaja voi olla joko yhteisö tai yksityishenkilö(t)
2. Valinta tapahtuu ko. vuoden tai pidempiaikaisten ansioiden perusteella
3. Yhteisö tai henkilö on saanut omalla toiminnallaan tai esimerkillään tahot liikkumaan tai toiminta on ollut merkittävää kaupungin liikuntakulttuurin ja –kehityksen sekä myönteisen kaupunkikuvan kannalta

Kuntien Vuoden 2021 liikuntateko -palkinnot jaetaan 28.1.2022 Keski-Suomen Urheilugaalassa Jyväskylässä. Juhlassa palkitaan myös vuoden 2021 keskisuomalainen urheilija ja muita urheilun ja liikunnan sektorilla kunnostautuneita henkilöitä ja seuroja. Jämsä palkitsee vuoden liikuntateon 300 eurolla.

Vuoden liikuntateko -palkinnon saajaa voi esittää yksityinen henkilö tai jokin yhdistys, yhteisö tms. Ehdotuksia voi tehdä aina su 31.10.2021 saakka. Esitykset perusteluineen voi lähettää Jämsän kaupungin sivistystoimeen osoitteella Jämsän vuoden 2021 liikuntateko, Jämsän kaupunki/Sivistystoimi, Kelhänkatu 3, 42100 Jämsä, tai sähköpostilla: sivistys@jamsa.fi

Lisätietoja: vapaa-aikapalvelupäällikkö Katja Pohjoismäki puh. 040 571 6556

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue myös