Inka Nurmiselle Jämsän kaupungin vuoden 2023 urheilija -palkinto
Jämsän kaupungin vuoden urheilija -palkinto myönnettiin suunnistaja Inka Nurmiselle vuoden 2023 urheilumenestykseen -ja ansioihin perustuen. Kuva: Tommi Kuronen.
Jämsän kaupungin vuoden urheilija -palkinto myönnettiin suunnistaja Inka Nurmiselle vuoden 2023 urheilumenestykseen -ja ansioihin perustuen. Tunnustus on suuruudeltaan 3000 euroa.
Valinnassa on huomioitu erityisesti Nurmisen hyvä menestys maajoukkuedustajana suunnistuksen Euroopan mestaruuskilpailuissa. Nurminen saavutti vuonna 2023 suunnistuksen naisten pääsarjassa Suomen joukkueessa sprinttiviestin Euroopan mestaruuskilpailuissa pronssia.
Inka Nurminen on myös sprinttisuunnistuksen Suomen mestari viime vuodelta. Suunnistuksen SM-keskimatkalla Nurminen oli viime vuonna seitsemäs. Venlojen viestissä v. 2023 Nurminen ankkuroi Jämsän Retki-Veikkojen joukkueen sijalle 23 ollen ankkuriosuuden kolmanneksi nopein suunnistaja.
Inka Nurminen on saavuttanut urallaan suunnistuksessa 18 SM-mitalia juniorisarjoissa sekä yhden SM-mitalin yleisurheilussa. Nuorten suunnistuksen EM-kisoista Nurmisella on kaksi mitalia ja opiskelijoiden suunnistuksen MM-kisoista niin ikään kaksi mitalia.
Inka Nurminen on 23-vuotias Jämsän Retki-Veikot ry:n kasvatti ja edustaa seuraa edelleenkin. Kauden 2024 päätavoitteekseen Nurminen on asettanut sprinttisuunnistuksen MM-kilpailut Skotlannissa sekä maastomatkojen EM-kilpailut. – Sprintin MM-kisoissa tavoittelen sijoittumista kuuden parhaan joukkoon henkilökohtaisessa kisassa, Nurminen kertoo. Lisäksi hän tavoittelee pääsyä kaikkiin suunnistuksen maailmancupin osakilpailuihin.
Kaupunki myöntää vuosittain Jämsän kaupungin vuoden urheilija -palkinnon. Palkinto voidaan myöntää yhdelle tai useammalle urheilijalle tai joukkueelle vuoden urheilusaavutusten perusteella. Palkinnon perusteena voi olla myös urheilijan tai joukkueen koko urheilu-ura. Urheilu-urasta jaettava palkinto voidaan myöntää urheilijalle vain yhden kerran. Palkinnon saajan tulee olla jämsäläinen tai muualle muuttanut, mutta merkittävästi Jämsää urheilutoiminnassaan esille tuonut henkilö tai joukkue. Kilpailumenestystä arvioidessa huomioidaan lajin kilpailutoiminnan laajuus sekä urheilijan esikuvallisen aseman merkityksellisyys.
Palkinnon saajan valintaa valmistellaan työryhmässä, mutta sivistyslautakunta tekee lopullisen päätöksen kaupungin vuoden urheilija -palkinnon saajasta.
Jämsän kaupungin vuoden urheilija -palkinto jaettiin nyt viidettä kertaa. Ensimmäisen kerran palkinnon sai endurokuljettaja Roni Kytönen vuonna 2020. Yleisurheilija Kristian Pullille palkinto on myönnetty kahtena seuraavana vuotena. Viime vuonna urheilijapalkinto myönnettiin hiihtäjä Anni Kainulaiselle vuoden 2022 ansioistaan.
Jämsän kaupunki onnittelee Inka Nurmista!
Lisätietoja vapaa-aikapalvelupäällikkö Katja Pohjoismäki, p. 040 571 6556