Jämsän opiskelijat ja koululaiset suuntaavat kesälomille

Oppilaitosten kevätlukukausi on päättymässä.

Edessä on toivottavasti aurinkoinen kesä, jonka jälkeen koululaiset ja opiskelijat tulevat jatkamaan tai aloittamaan opintojaan.  Peruskouluopintonsa päättäviä, uusia ylioppilaita, ammattiin valmistuvia, kansanopistossa opintonsa suorittaneita, musiikkiopiston ja työväenopiston tutkinnon suorittaneita on jälleen runsaasti Jämsän alueella toimivissa oppilaitoksia.

Peruskoulusta kesälomalle lähtee yhteensä 1715 oppilasta. Heistä peruskoulun päättäviä on 193. Tämänhetkisen tiedon mukaan syksyllä alakoulun ensimmäisen luokan aloittavia oppilaita olisi noin 135 lasta.  Esiopetuksen olisi aloittamassa noin 130 lasta.

Jämsän lukiosta valmistuu 65 uutta ylioppilasta.

Gradia Jämsässä lukuvuoden 2022–2023 aikana ammatillisen tutkinnon suorittaneita on 313. Osatutkinnon suoritti 74 opiskelijaa. Osatutkinnon suorittanut on henkilö, jolla on jo saman alan tai lähialan kokotutkinto, mutta henkilö laajentaa omaa osaamistaan uudella osaamisalalla.

Jämsän Kristillisestä Kansanopistosta 130 opiskelijaa valmistui Opistovuosi oppivelvollisille -linjalta.

Lisäksi 25 opiskelijaa suoritti Kansainvälisyyslinjan opinnot.

Jämsänjokilaakson musiikkiopistossa muusikin taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän perusopintojen todistuksen saa kolme (3) opiskelijaa. Jämsän työväenopistolta käsityön taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän todistuksen saa viisi (5) opiskelijaa.

Jämsän peruskoulujen ja lukion syyslukukausi alkaa keskiviikkona 9. elokuuta.  Ammattiopisto Gradiassa uuden lukuvuoden opinnot aloitetaan tiistaina 8. elokuuta ja  Jämsän Kristillisessä Kansanopistossa 13. elokuuta.

Jämsän kaupunki onnittelee peruskoulun päättötodistuksen saajia, uusia ylioppilaita, kansanopiston suorittaneita, ammatillisen tutkinnon, musiikkiopiston ja työväenopisto tutkinnon suorittaneita.

Uudet esioppilaat, koululaiset, opiskelijat ja opintojansa jatkavat – tapaamisiin elokuussa.

Aurinkoista ja rentouttavaa kesää!

 

Lisätietoja:

Varhaiskasvatusjohtaja Maija Jääskeläinen, p. 040 578 2114

Johtava rehtori Juha Damskägg, p. 040 836 1604 (perusopetus ja lukiokoulutus)

Vs. kehittämispäällikkö-opistojen rehtori Tuija Huikuri p. 040 751 4731 (musiikkioppilaitos ja työväenopisto)

Jämsän Kristillisen Kansaopiston vs. rehtori Ilkka Majuri, p. 0400 808 244

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia Jämsän rehtori Petteri Järvinen p. 040 341 5022

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue myös