Jämsänkosken omatoimikirjaston avaaminen viivästyy vesivahingon vuoksi

Jämsänkosken yhtenäiskoulun yhteyteen sijoittuvan omatoimikirjaston avautuminen viivästyy tiloissa sattuneen vesivahingon takia.

Vesivuoto johtuu tiloissa olevan viemärin tukkeutumisesta. Omatoimikirjastolle varatut tilat ovat olleet tyhjillään, joten tarkkaa tietoa vuodon alkamisajankohdasta ei ole.

Omatoimikirjastolle varattuun tilaan on tehty kosteuskartoitus maanantaina 5. syyskuuta.

– Kosteuspoikkeamaa on paikoin lattialla seinien vieressä ja samoilla alueilla seinien alaosissa. Vauriot edellyttävät korjaustoimenpiteitä. Vesivuodon aiheuttaman kosteuden kuivatus- ja korjaustyöt kestävät arviolta kaksi kuukautta, toteaa tilapalvelupäällikkö Lauri Leppisaari.

Pääkirjaston muuton yhteydessä tilaan vietiin käytettyjä kalusteita omatoimikirjaston tarpeita ajatellen. Näiden kalusteiden käyttökelpoisuutta selvitetään parhaillaan.

Omatoimikirjaston avautumisesta tiedotetaan myöhemmin.

 

Lisätietoja:

Tilapalvelupäällikkö Lauri Leppisaari, p. 040 086 0068

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue myös