Maskit ovat tarpeellisia perustason koronatilanteessakin

Koronatilanne Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella pysyi viime viikon ajan varsin samanlaisena kuin edeltävälläkin viikolla. Pirkanmaa on edelleen perustasolla. Viime viikolla sairaanhoitopiirin alueella todettiin kaikkiaan 57 uutta koronatartuntaa. Kahden viikon ilmaantuvuus on 21 tapausta 100 000:ta asukasta kohti. Positiivisten testien osuus Fimlabissa testatuista oli viime viikolla noin yksi prosenttia.

Kasvomaskien käyttö on herättänyt paljon kysymyksiä ja keskustelua etenkin perustasolle siirtymisen jälkeen. Pandemiaohjausryhmä muistuttaa, että maskisuositus on edelleen voimassa.

Kun kaksi kahdesti rokotettua kohtaa yksityisissä tiloissa, tällöin maskeja ei tarvita. Julkisissa tiloissa ei kuitenkaan voi tietää, kuka on saanut rokotukset ja kuka ei. Siksi esimerkiksi julkisessa liikenteessä ja takseissa sekä yleisissä sisätiloissa suositellaan edelleen maskien käyttöä.

– Kasvomaskia kannattaa yhä käyttää aina, jos lähikontakteja ei voi sisätiloissa välttää, kiteyttää johtajaylilääkäri Juhani Sand.

Maskeja käytetään aina myös koronatestiin mennessä ja sieltä palatessa sekä silloin, jos joutuu liikkumaan kodin ulkopuolella omaehtoisen karanteenin aikana. Työantajat voivat linjata maskien käyttöä tilanteen mukaan, ja toistaiseksi niiden käyttö on perusteltua, jos lähikontakteja ei voida välttää. Sosiaali- ja terveydenhuollossa maskisuositukset säilyvät toistaiseksi ennallaan.

Kun rokotuskattavuus syksyyn mennessä selvästi paranee, maskisuosituksiakin voidaan Suomessa ja Pirkanmaalla keventää.

Vaihto-opiskelun suunnitelmat yleisten matkustusohjeiden mukaisesti

Oppilaitokset tekevät jo vauhdikkaasti suunnitelmia syksyn opiskelijavaihdosta.
Syksyn koronatilanteesta on vielä vaikea tietää. Pandemiaohjausryhmä linjasi, että tämänhetkisiä suunnitelmia voidaan viedä eteenpäin yleisten matkustussuositusten mukaisesti.

Tartuntoja erityisesti harrastuksesta ja perhepiiristä

Viime viikolla tartuntoja oli eniten nuorilla ikäryhmillä: eniten 10–19-vuotiailla ja toiseksi eniten 20–29-vuotiailla.

Myönteistä on, että yli 70-vuotiailla ei todettu yhtään tartuntaa viime viikolla. Tätä selittänee hyvä rokotuskattavuus. 90 prosenttia tästä ikäryhmästä on saanut ensimmäisen rokotuksensa, ja monet ovat saaneet tehosteenkin.

Jäljitystyö sujui erinomaisesti: tartunnanlähde saatiin selville 51 tapauksessa eli 89 prosentissa.

Eniten tartuntoja tuli vapaa-ajan harrastuksista: kaikkiaan 11 tartuntaa. Tätä selittää yksittäinen nuorten sisäliikuntaan liittyvä tartuntaketju. Kymmenen tartuntaa tuli kotoa, yhdeksän sukulaisten tai tuttavien tapaamisesta, työpaikoilta viisi ja päiväkodista yksi. Ulkomailta saatiin kuusi tartuntaa. Ravintolatartuntoja oli kaksi ja yksityisistä juhlista niin ikään kaksi.

Pandemiaohjausryhmän kokoukset harvenevat

Vastedes alueellinen pandemiaohjausryhmä kokoontuu kahden viikon välein, eli seuraava kokous on 29.6. Jos tilanne vaatii, kokousrytmiä voidaan tarvittaessa tihentää.

Lähde: Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tiedote 15.6.2021

Lisätietoja:

Hallintoylilääkäri Unto Palonen p. 040 617 5215

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue myös