Pälämäen kotiseutumuseon luettelointityö valmistuu tänä kesänä

Pälämäen kotiseutumuseossa on noin 2200 esinettä.

Pälämäen kotiseutumuseon kokoelmien luettelointityötä on tehty vuodesta 2019 lähtien osittain kaupungin omarahoituksella ja osittain museoviraston avustuksilla. Tälle kesälle museovirastolta saatiin 5000 euroa hankeavustusta työn toteuttamiseen.

Noin 2200 esinettä kattavan kokoelman luettelointi saadaan päätökseen tänä kesänä. Luetteloinnin ohessa esineet puhdistetaan ja valokuvataan. Työ toteutetaan Keski-Suomen museon ohjauksessa.

Uuden luetteloinnin myötä tiedot siirretään Simo-kokoelmanhallintajärjestelmään.

Lisäksi kesän aikana toteutetaan Pälämäen kotiseutumuseosta kuvitettua aineistoa kesäoppaan työn tueksi. Vajaa vuosi sitten puolestaan toteutettiin näyttelyiden uusiminen kaikissa museorakennuksissa.

Pälämäen kotiseutumuseo avattiin vuonna 1950 ja se on Keski-Suomen vanhin kotiseutumuseo. Museon rakennukset on peruskorjattu ja esineinventointia on jatkettu johdonmukaisesti.

– Esineistä ja rakennuksista huolehtiminen on Pälämäen kotiseutumuseolla tärkeää ja merkityksellistä museon tulevaisuuden turvaamiseksi ja tiedon siirtämiseksi tuleville sukupolville, kulttuurisihteeri-ohjaaja Päivi Himanen toteaa.

 

Lisätietoa:

Kulttuurisihteeri-ohjaaja Päivi Himanen, p. 040 095 1828

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue myös