Uimahalli Koskikara avautuu keskiviikkona 8.9.

Uimahalli Koskikara avautuu keskiviikkona 8.9. klo 13.30. Uimahalli oli suljettuna pari päivää allasosaston lattian karhennuksen vuoksi. Kunnostus valmistui suunnitellussa aikataulussa.  – Ensi tuntuma karhennetusta lattiasta on aikaisempaa pitävämpi, arvioi vapaa-aikapalvelupäällikkö Katja Pohjoismäki.

Uimahallille määriteltyjen (korona) uusien tilojen enimmäishenkilömäärien myötä Koskikaraan voidaan ottaa uimaan ja kuntoilemaan entistä enemmän asiakkaita yhtäaikaisesti.  – Nyt ei pitäisi enää tulla eteen tilanteita, joissa asiakas joutuu kahviossa odottamaan pukuhuoneen avainta, toteaa Pohjoismäki.

Uimahallin allasosaston lattioiden karhennustoimenpiteen seurantaa ja arviointia jatketaan. Uimahallin asiakkaita pyydetäänkin antamaan uimahallin henkilökunnalle palautetta, mikäli lattiapinnoite koetaan liukkaaksi ja / tai on muuta huolen päällä olevaa asiaa. Kaupunki ja uimahallin henkilökunta toivovat, että asiakkaat ilmoittavat pienistäkin käyttöturvallisuuteen vaikuttavista asioista.

Lisätietoja:     
vapaa-aikapalvelupäällikkö Katja Pohjoismäki puh. 040 571 6556
vastaava liikunnanohjaaja Marko Tarvainen puh. 040 7122 485

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue myös