Emma on SOTE-alalla toimiva valtiotieteilijä

SOTE-alalla toimiva valtiotieteilijä, jonka tavoitteena oli päästä YK:n pääsihteeriksi.

Emma Selenius
sosiaalisen hyvinvoinnin päällikkö
SPR Länsi-Suomen piiri

LinkedIn

 

SOTE-alalla toimiva valtiotieteilijä, jonka tavoitteena oli päästä YK:n pääsihteeriksi. Näin voisi tiivistettynä kuvata Emma Seleniusta.

Emma on Jämsästä kotoisin tai tarkemmin sanottuna Jämsänkoskelta. Opinpolku on vienyt Lyseon lukion kautta Walesiin suorittamaan IB-tutkintoa. Australiassa vietetyn välivuoden jälkeen Emma suuntasi Helsingin yliopistoon lukemaan valtiotieteitä ja kansainvälistä politiikkaa. Opiskeluun oli virtaa ja diplomaatin ura mielessä. Diplomaattiopintojen paikkamäärää pudotettiin noihin aikoihin merkittävästi ja paha vauvakuumekin iski. Haaveet diplomaatin urasta alkoi haihtua.

Vuonna 2012 opinnot oli suoritettu ja lapsiakin jo tullut. Tapahtui muutto takaisin Jämsään. Jämsähän on lenkkeilijälle aivan unelmapaikka. Aluksi Emma toimi kielten opettajana työväenopistolla ja peruskoulussa. Vuoden 2015 syksyllä kääntyi uusi sivu työhistoriassa. Jämsään avattiin vastaanottokeskus ja Emma aloitti siellä ohjaajana ja vuoden 2016 keväästä lähtien vastaanottokeskuksen vetäjänä.

Vastaanottokeskuksen toiminta Jämsässä loppui syksyllä 2020. Samaan aikaan Emma oli jo mukana avaamassa Pihlajalinnan uutta toimipistettä Kristiinankaupunkiin. Kesän loppuun asti Emma toimi Pihlajalinnan Kristiinankaupungin yksikössä palvelupäällikkönä. Tällä hetkellä Emman työ työskentelee SPR:n Länsi-Suomen piirin sosiaalisen hyvinvoinnin päällikkönä.

 

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lisää tarinoita Tehtaan arjesta