Jämsän kaupungin hanketyöntekijä Piritta Koskinen

Piritta Koskinen on Sysmästä kotoisin, mies on bongattu kesätyön yhteydessä Kuusamon markkinoilta ja kahdeksan Jyväskylässä vietetyn vuoden jälkeen vuonna 2005 hän muutti perheineen miehen kotipaikkakunnalle Jämsään.

Piritta Koskinen
Hanketyöntekijä
Jämsän kaupunki

 

Jämsä Tehtaan Päiväkahvilla sohvalle kertojan paikalle istahti Jämsään junan tuoma Piritta Koskinen. Hän on Sysmästä kotoisin, mies on bongattu kesätyön yhteydessä Kuusamon markkinoilta ja kahdeksan Jyväskylässä vietetyn vuoden jälkeen vuonna 2005 hän muutti perheineen miehen kotipaikkakunnalle Jämsään.

Palataan kuitenkin hieman taakse päin. Käsillä tekeminen ja luova-ala vei mukanaan lukion jälkeen ja Piritta aloitti JAMKissa vaatetussuunnittelun ja markkinoinnin linjalla. Opinnäytetyö keskittyi työpukeutumiseen ja hän valmistui vestonomiksi vuonna 2002. Kokemusta ja oppia on vuosien varrella kertynyt hengästyttävän paljon mm. muotinäytöksistä, teatteripuvustuksista, työvaatetuksesta, palkka- ja taloushallinnosta, asiakaspalvelusta, myyntityöstä. Viimeisimmäksi Piritta on suorittanut merkonomitutkinnon Jämsän Gradialla ja parhaillaan on menossa palvelumuotoilun opinnot.

Haastavimpana työpestinä Piritta nostaa ehdottomasti työskentelyn Jämsän kirkkoherranviraston hautapalveluissa.
– Siinä työssä joutui kohtaamaan ihmisiä tilanteessa, jossa joku lähiomainen on menetetty ja suru on läsnä. Kyseessä oli hyvin vaativa asiakaspalvelutyö. Työhön pyydettäessä ajatus kyseisestä työstä tuntui pelottavalta ja jopa liian haastavalta. Kollegoiden ja työyhteisön tuki haastavassa työssä oli tosi tärkeää.

Vuonna 2020 tammikuussa Piritta aloitti työt Jämsän kaupungilla. Ensimmäiset 1,5 vuotta työ oli työskentelyä kaupungin neuvonnassa. Tällä hetkellä työ koostuu Senioriasumisen kehittämis- ja Yritysvelhohankkeista.

Piritan vapaa-aika täyttyy mm. juoksemisesta ja kuntosalitreeneistä sekä vaatteiden tekemisestä.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lisää tarinoita Tehtaan arjesta