Marko Leppänen – Jämsän kaupungin yrityspalvelupäällikkö

Jämsän kaupungin yrityspalvelupäällikkö Marko Leppänen on syntyperäinen jämsäläinen. Yritysten kanssa toimimista Marko kuvaa monipuoliseksi.

Marko Leppänen
yrityspalvelupäällikkö
Jämsän kaupunki

 

Jämsän kaupungin yrityspalvelupäällikkö Marko Leppänen istahti Tehtaan päiväkahvilla kertojan paikalle.

Marko on syntyperäinen jämsäläinen, ja jos tarkkoja jos ollaan, niin Kaipolassa syntynyt, mutta Jämsän keskustassa lapsuutensa viettänyt. Tällä hetkellä hän asustelee omakotitalossa Jämsänkoskella Virtasalmella vaimon ja kissan kanssa. Vanhassa omakotitalossa asuvalla täytyy Markon mukaan olla riittävää vihkiytyneisyyttä myös monenlaisiin remppoihin, sillä pikkupuuhaa löytyy kuulemma jatkuvasti. Erityisesti laatoitushommat ovat Markon mieleen ja viimeisimmäksi keittiön välitilalaatoitus sai uutta ilmettä. Mikäli musiikista haluat Markon kanssa keskustella, ovat Kasari- ja ysärimusiikki hänen mieleen. Suosikkiartisteja tulee nopeasti ja useita, muun muassa UB40, Tom Waits, The Cure ja Midnight Oil.

Markon opintie on kulkenut Jokivarren puukoululta, yläasteelle ja Jämsän lukioon. Lukion jälkeen hän suuntasi Mänttään kauppikseen. Sieltä valmistumisen jälkeen Marko oli töissä Alkon myyjänä ja noilta ajoilta on peräisin myös näppäryys tehdä joulupaketteja. Uudet haasteet kuitenkin kiinnostivat ja silloisen Jämsänkosken kaupungin sihteeri Pertti Hietasen suosituksesta Marko suuntasi Tampereen yliopistoon lukemaan kunnallistieteitä. Töitä kunnallisella puolella kuulemma Pertin mukaan olisi. Marko valmistuikin lopulta hallintotieteiden maisteriksi.

Marko toteaa, että on aina tykännyt tehdä töitä Jämsässä. Vuonna 1994 hän aloitti kehittämisyhtiö Jämsekissä yritysneuvojana ja sillä tiellä edelleen ollaan. Yli 25 vuotta työtä jämsäläisen yrittäjyyden hyväksi. Yritysten kanssa toimimista Marko kuvaa monipuoliseksi, mutta samalla myös haastavaksi. Yrittäjiä sparrataan sekä yrittäjien suunnitelmia sanoitetaan konkreettisiksi toimenpiteiksi ja rakennetaan siihen soveltuvaa rahoitusta, investointiavustuksia ja kehittämistukia.

Markon mielestä työyhteisö Jämsän kaupungilla elinvoimassa ja yrityspalveluissa on monipuolinen.

̶  On innostavaa ja samalla kiinnostavaa, kun ympärillä on monenlaista osaamista ja persoonia. Mikään työviikko ei ole samanlainen ja asiakkaat tuovat sopivasti rikastusta työviikkoon.

̶  Jämsän ja jämsäläisten hyvinvointia tässä tavoitellaan, Marko toteaa lopuksi.

 

 

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lisää tarinoita Tehtaan arjesta