Palautteen perusteella Jämsä Tehtaalle on helppo tulla

Palautteen perusteella Tehtaalle on helppo tulla. Jämsä Tehtaan tunnelma, tilojen toimivuus ja yhteisömanagerin toiminta saivat parhaimmat arvosana. Keskiarvo oli asteikolla 1-4 peräti 3,7.

Jämsä Tehtaan käyttäjät pääsivät antamaan palautetta Tehtaan toiminnasta. Palautteessa kysyttiin onnistumisista sekä tietoa asioista, jotka vaativat edelleen kehittämistä.

Yhteisömanagerointi toimii, ideapöllyttämö vaatii toimenpiteitä

Käyttäjät suosittelevat varauksetta Jämsä Tehdasta. Asteikolla 1-4 suosittelu keräsi täyden potin eli arvosanan 4. Parhaimman keskiarvon onnistumisesta keräsi yhteisömanagerin toiminta (4,0), mutta myös Tehtaan tunnelma (3,9) ja tilojen toimivuus (3,9) koettiin hyväksi.

Yhteisömanagerin vastaanotto ensimmäisellä kerralla oli mahtava! Tunsin oloni tervetulleeksi, osaksi tiimiä ja turvalliseksi. Uusissa ympäristöissä tuntemattomien kanssa näin minulle käy hyvin harvoin.

Työpisteiden toimivuus (3,7) ja Tehtaan yhteisö (3,7) saivat seuraavaksi parhaimmat arvosanat. Heikoiten palautteessa menestyi Tehtaan ideapöllyttämö (3,3), jota kaikki vastaajat eivät vielä edes tunnistaneet osaksi Tehtaan toimintaa.

Näin olemme onnistuneet Jämsä Tehtaalla. yhteisömanageri 4, Tehtaan tunnelma 3,9, Tilojen toimivuus 3,9, Työpisteiden toimivuus 3,7, Tehtaan yhteisö 3,7 ja Tehtaan ideapöllyttämö 3,3.

Rauhallinen työskentely ja työergomia tärkeitä

Tärkeimmät syyt tulla Tehtaalle töihin ovat rauhallinen työskentely (71%), työergonomia (57%) sekä ihmiset ja yhteisö (48%).

Suosituimmaksi työpisteiksi arvioitiin liukuovelliset työtilat. Tämä on havaittu Tehtaalla myös käytännössä, sillä lähes poikkeuksetta ovellisten työtilojen käyttöaste onkin ollut noin 80 prosentin luokkaa, avokonttorin käyttöasteen jäädessä noin 40 prosenttiin.

Työskentely-ympäristön ja puitteiden jälkeen seuraavaksi tärkeimmäksi koettiin ihmiset ja yhteisö.

Tekniikka toimii hyvin ja työpisteet ovat erinomaisia. On mukava myös tavata muita ihmisiä. Ilmapiiri on positiivinen.

Kehittämiskohteitakin on tunnistettavissa. Muun muassa äänieristettyjä tiloja toivottiin Tehtaalle lisää. Lisäksi toivottiin akustiikan parantamista liukuovellisten työtilojen osalta. Molempiin on jo ensimmäiset toimenpiteet tehty. Helmikuussa Tehtaalle saapui kaksi äänieristetympää työtilaa kokouksia varten. Huhtikuun puolivälissä työtiloihin asennettiin lisää akustiikkaverhoja. Toivottavasti nämä toimenpiteet vievät asioita osaltaan eteenpäin.

Tehtaalla vahvistetaan elinvoimaa

Käyttäjäpalautteen perusteella saa vaikutelman, että Jämsä Tehdas synnyttää pöhinää. Toiminta tarjoaa työn tekemisen puitteita Jämsässä asuville ja muualle töitä tekeville. Sen lisäksi toimiva matalan kynnyksen ”Työpaikkasi Jämsässä” -ajatus mahdollistaa viipymän pidentymisen Jämsässä vapaa-aikaansa viettävien keskuudessa. Osalle mahdollisuus tehdä töitä voi toimia sytykkeenä tulla Jämsään ja Himokselle viettämään vapaa-aikaa.

Ihan loistavat puitteet ja tällainen etätyötila sopii ainakin omaan elämäntilanteeseen hienosti. Tulemme jatkossakin perheenä viettämään enemmän aikaa Jämsässä, kun etätyön tekemiselle on näin timanttinen paikka. Ja yhteisöllisyys on myös hienoa. Vaikka epäsäännöllisesti tilaa käytänkin, niin tuntuu jo kuin tulisin tutulle työpaikalle kun saavun tehtaalle.

Jämsä Tehdas nostettiin Jämsän ehdottomaksi vetovoimatekijäksi, johon kannattaa satsata. Palvelu voi houkutella muualla asuvia pysyvästi jämsäläisiksi.

Ollaanko käytöstä valmiita maksamaan?

Tällä hetkellä Jämsä Tehdas -palvelun käyttäminen on käyttäjille maksutonta. Käyttäjiltä kysyttiin, että olisiko valmis maksamaan hyvästä työpäiväkokemuksesta jotain. Tehtaan vakikäyttäjistä 14 prosenttia ja satunnaisista käyttäjistä 33 prosenttia olisi heti valmis maksamaan Tehtaan palvelun käyttämisestä. Satunnaisilla käyttäjillä päivähinnoittelu oli selkeästi suosituin, vakikäyttäjien osalta ei selkeää yhtä hinnoittelumallia noussut esille. Hinta voisi olla 2-3 € tuntihinnasta, 10-20 € päivähintaan tai 50-100 euron kuukausihintaan.

Näin palaute kerättiin

Palautteen keräämisessä käytettiin Webropol-sovellusta. Linkki vastauslomakkeeseen lähetettiin sähköpostilla jokaiselle Tehtaan palvelua vähintään kerran 1.4.2021-31.3.2022 välisenä aikana käyttäneelle. Vastausaikaa oli 6.4.-18.4.2022 välinen aika ja käyttäjille lähetettiin vielä muistutusviesti sähköpostitse sekä asiasta muistutettiin Tehtaan somekanavissa. Vastauksia kyselyyn saatiin yhteensä 48 kappaletta.

Voit ladata palautekoonnin pdf-tiedostona

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lisää tarinoita Tehtaan arjesta