Kurkistus Jämsä Tehtaan ovien sisälle

Jämsän kaupungin heinäkuun kesäsomettaja Janette Lampinen kävi haastattelemassa Jämsä Tehtaalla kesäpetterinä työskentelevää Milka Koskista.

Monipuolinen urheileminen, kuten taekwondo, salilla käyminen ja juokseminen kuuluvat Milkan harrastuksiin. Myös valokuvaus, ompeleminen ja kirppareilla käynti ovat mieleistä puuhaa.

Milka on ollut jo viime kesänä Tehtaalla töissä, joten se oli luonnollinen valinta tulla uudelleen. Tehtaalla työskentely on erilainen kokemus, jossa voi monipuolisesti hyödyntää omaa osaamistaan. Työssä on hyvä tasapainoisuus asiakaspalvelun ja oman tekemisen kanssa.
Työtehtäviin kuuluu astianpesukoneen tyhjennys, lehtien järjestely, tilojen siistinä pitäminen, puhelut ja viestit, valokuvaus ja sometus sekä asiakaspalvelu. Asiakaspalveluun kuuluu esim. ihmisten tutustuttaminen Tehtaan tiloihin.

Parhain työtehtävä on vuorovaikutus erilaisten ihmisten kanssa.

Parhainta Jämsässä on ihmiset ja tunneside. Jämsässä on hyvä saavutettavuus ja tunnelma.

Milka Koskinen

Lomailijoille Milka vinkkaa luontokohteita, joita ei välttämättä tule helposti löydettyä kuten Jopotinkoski. Myös Maakkulasta löytyy tekemistä kaiken ikäisille lomalaisille. Perheen teineille sieltä voisi löytyä ikäisiään kavereita.

Vinkit opiskelijoille, jotka lukevat kokeisiin, on kodin ulkopuolisten tilojen kuten Tehtaan tai kirjaston hyödyntäminen. Yo-kokeisiin lukemiseen kannattaa lukulomalla Milkan mielestä hakea rutiinia ja olla myös kavereiden kanssa.

Nuorille hän suosittelee nuorisotiloja. Nuorena voi myös tuntua, että Jämsässä ei tapahdu mitään, jolloin helposti passiivisena odottaa jotakin tapahtuvan. Vinkkinä tähän on, että kannattaa itse järjestää tapahtumia, sillä siihen löytyy aina apua ja tukea.

Opiskelijat Jämsä Tehtaalla

Jämsä Tehdas

Opiskelijoiden käynti Tehtaalla on kausittaista, kesällä käy vähemmän. Milka kertoi, että silloin kun hän oli itse lukulomalla, hän kävi Tehtaalla opiskelemassa ja huomasi muitakin abeja. Vaikka Tehdas on ensisijaisesti tarkoitettu työtätekeville, ovat opiskelijat tervetulleita aina kun tilaa löytyy. Kirjasto on myös hyvä paikka opiskella, mutta etenkin illasta Tehtaallakin on paljon vapaita työpisteitä.

Tehdas tarjoaa opiskelijoille tilaa ja mahdollisuutta opiskella vuorovaikutuksellisesti. Opiskelijat saavat erilaista vuorovaikutusta työtätekevien kanssa, joilta he voivat oppia esim. erilaisia urapolkuja.

Milka kertoi myös yhteistyökokeilusta avoimen korkeakoulun kanssa. Yhteistyössä testataan sitä, miten korkeakouluopintoja voisi tehdä etänä Tehtaalla. Kokeiluun kuuluu myös opintojen suoritus yhteisössä, muilta Tehtaan käyttäjiltä voi saada tukea ja puheseuraa.

Opiskelijoille suositeltavat työpisteet ovat avokonttori- ja pistäytymistilat, sillä kokous- ja liukuovelliset tilat ovat pääasiassa työtätekeville. Tosin varaustilanteen mukaan mitä tahansa tilaa saa käyttää.

Teksti ja kuvat: Janette Lampinen, heinäkuun 2022 kesäsomettaja

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue myös