Omin käsin luotua kauneutta

Koi Design on jämsäläinen koruyritys, jonka mallistossa hehkuvat hopea sekä monet värit. Yrittäjä Tiina Hälikkä muutti Oulun seudulta Jämsään monestakin syystä.

Kun Tiina Hälikkä opiskeluaikoinaan päätti tilata netistä korujentekoon tarkoitetun setin, ei kukaan olisi voinut arvata, mihin teko lopulta johtaa. Jotain suuntaa tosin antoi jo se fiilis, minkä paketin saapuminen aiheutti – nyt voi toteuttaa omia visioita vapaasti, ja mikä parasta, tehdä käsillä!

Tiina muutti puolisonsa kanssa Jämsään syksyllä 2022, ja samalla Jämsän yritysrekisteriin saatiin kirjata uusi yritys, Koi Design. Se valmistaa koruja pääasiassa hopeasta sekä puuhelmistä. Paja sekä myymälä sijaitsevat Jämsässä Pietilässä. Työ liittyy oleellisesti siihen, miten Etelä-Savosta kotoisin oleva pariskunta päätyi Jämsään.

Yrittäjä Tiina Hälikkä, Koi Design 12.4.2023. Kuvaaja Suominen Johanna

Alkuja

Vuosituhannen vaihteessa Tiina opiskeli Jyväskylän yliopistossa. Lopputuloksena maisterin tutkinto, pääaineena soveltava fysiikka.

– Tein oman alani töitä jo opiskelun ohella, tykkäsin pyöritellä numeroita ja kaavoja. Odottelin lukemattomat kerrat linja-autoa Sinooperin edessä, ja monta kertaa ajauduin sinne kauppaan tutkailemaan kaikenlaista askartelukamaa. Käsillä tekemisestä olen kyllä tykännyt aina, ja niin se alkoi kiinnostaa enemmän ja enemmän.

Ja kun selvisi, joskus siinä 2003 vuoden tienoilla, että netistä voi tilata korutarvikkeita, se oli menoa saman tien. Into syttyi heti.

– En oikeastaan käyttänyt koruja sitä ennen, innostuin koruista tekemisen kautta. Pian työkaverit kiinnostuivat koruistani, ja pyytelivät josko tekisin myös heille. Siitä se sitten lähti.

Korujen teko laajeni nopeasti, ja Tiina alkoi pitämään korukutsuja tuttavien kotona. Positiivinen palaute kannusti eteenpäin, ja koruja syntyi vimmaisella vauhdilla.

Tiina Hälikkä, Koi Design 12.4.2023. Kuvaaja Suominen Johanna

Hurmaava hopea

Yrittäjyys ei kuitenkaan ollut itsestään selvä tai helppo ratkaisu. Työ paperialalla oli mieleinen, etenkin mukavat työkaverit olivat iso asia. Palo käsityöammattiin oli kuitenkin kova.

– Uudet tuulet puhalsivat, kun puoliso muutti töiden perässä Ouluun. Selvää oli, että menen itse jossain vaiheessa perässä, ja niin aloin pohtia erilaisia opiskelumahdollisuuksia, jotka liittyvät käsillä tekemiseen. Lopulta 2012 aloitin koruartesaanin opinnot Oulussa, siinä vaiheessa olimme jo ostaneet seudulta paritalon.

Siihen asti Tiina oli käyttänyt materiaalina lähinnä erilaisia helmiä, mutta koulun myötä mukaan astui metallin työstäminen.

– Ihastuin heti, etenkin hopeaan ja sen väriin. Nyt sain luoda enemmän itse, oikeasti muokata kaiken alusta asti. Koulussa 3D-ohjelmasta tuli kätevä suunnittelutyökalu, mutta valamisesta en juurikaan innostunut. Teen koruni mieluiten sahaamalla, taivuttamalla, viilaamalla ja muotoilemalla. Tällä hetkellä tyylini on kaksiulotteinen, mutta pyrkimys on kolmiulotteisempaan ilmaisuun.

Koruartesaaniksi Tiina valmistui 2014, ja heti seuraavana vuonna syntyi Koi Design. Verkkokauppa on ollut olennainen osa toimintaa alkutaipaleelta saakka. Yrittäjyys mahdollistaa vapauden tehdä juuri sellaisia koruja kuin haluaa, ja tietenkin se kaikista tärkein seikka on itse työ, omin käsin tekeminen. Parhaita ovat ne hetket, kun lopputulosta katsellessa tajuaa, että on saanut aikaiseksi kauniin, ainutlaatuisen korun.

Tiina Hälikkä, Koi Design 12.4.2023. Kuvaaja Suominen Johanna

Piäkalloja ja paljon muuta

Hopeakorut ovat Koi Designin päätuote. Ne ovat suunnittelusta viimesilaukseen Tiinan omaa käsialaa, paitsi esimerkiksi ”piäkallojen” alkuperäinen piirros on Tiinan veljen. Tyyliä ylipäätään voisi kuvailla pelkistetyksi, jopa graafiseksi.

Oulussa asuessa korupaja oli kaukana Etelä-Savossa, joten piti kehitellä myös tuotteita joita voi helposti tehdä kotona. Joten puuhelmikorut olivat luonteva lisä hopean rinnalle. Niitä voidaan myös muokkailla asiakkaan toiveiden mukaisesti, ja muutenkin Tiina kuuntelee herkällä korvalla ihmisten toiveita – aina voi kysyä ja ehdottaa.

Tällä hetkellä pajalle ei ole matkaa kuin muutama askel. Tämä on yksi syy siihen, miksi Tiina lopulta päätyi juuri Jämsään.

– Kaipasimme järviä ja mäkiä, emme oikein kotiutuneet Oulun seudulle. Katselimme taloa Keski-Suomesta ja Pirkanmaalta, ja niinhän siinä kävi että meille juuri oikeanlainen talo tuli vastaan Jämsästä. Erityisen tärkeää oli, että minulle löytyi toimivat työtilat. Viihdymme Jämsässä ja etenkin kotona, se on meille tärkeä paikka.

Katselimme taloa Keski-Suomesta ja Pirkanmaalta, ja niinhän siinä kävi että meille juuri oikeanlainen talo tuli vastaan Jämsästä.

Huovasta tuttu Jämsä

Jämsästä Tiina tiesi ennestään ainoastaan huopatehtaat ja yhden jälleenmyyntipaikan. Mäen Huopaa ja Lankaa -liikkeen yrittäjä Tiina Mäki oli ainut tuttu jämsäläinen.

– Olemme kotoisin pieneltä paikkakunnalta, joten Jämsään oli helppo asettua. Itse asiassa hämmästyimme, miten paljon täällä on kaikkea. Tiesimme että seutu on kaunista, ja niinhän se todellakin on. Ulkoilemme mielellämme, ja varmasti kesän myötä paikat tulevat vielä tutummiksi.

Jämsä saa kiitosta myös hyvän sijainnin ansiosta, Jyväskylän ja Tampereen lähettyvillä. Ihmiset ovat mukavia, ja pikkuhiljaa myös tuttuja alkaa kertyä. Erään erityisen huomion Tiina teki pian muuton jälkeen: kauppojen myyjät ovat ystävällisiä.

– Ja se oli kiva yllätys, kun naapuruston väkeä tuli moikkaamaan heti syksyllä, kun järjestin ensimmäisen pop up -myymälän. Ja toki muutenkin toivon, että ihmisiä tulee käymään ja tervehtimään, kevään ajan juhannukseen saakka pidän myymälää auki keskiviikkoisin kahdesta kuuteen. Ja tietenkin aina sopimuksen mukaan.

Kesän suunnitelmiin vaikuttavat paljon erilaiset messutapahtumat, joihin Koi Design osallistuu mielellään. Ennen sitä luvassa on taloremppaa, ja onneksi välillä ehtii myös istahtaa työpöydän ääreen, ja tarttua hopealevyyn sekä sahaan.

Tiina Hälikkä, Koi Design 12.4.2023. Kuvaaja Suominen Johanna
Yrittäjä Tiina Hälikkä 12.4.2023 Kuvaaja Suominen Johanna

Artikkelin on tuottanut SASU – Sujuvan asumisen palvelut  -hanke, jonka toimintaa rahoittaa Keski-Suomen liitto.

Keski-Suomen liiton logo

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lisää tarinoita Tehtaan arjesta