Sofia Mattila ja lentämisen hurma

Sofia on tullut mäkihyppymäestä suksilla alas lukemattomia kertoja, on mahdoton sanoa määrää tarkemmin, sillä laskuissa ei ole enää aikoihin voinut pysyä mukana. Kuusivuotiaasta asti laji on vienyt mennessään, ja nyt 15-vuotiaana hän kuuluu Suomen naisten mäkihypyn maajoukkueeseen.

Kaikki alkoi Jämsänkosken Oinaalan mäestä, tai oikeastaan jo aiemmin monista kisoista, joita Sofia lapsena oli katsomassa. Isä Markku Mattila harrasti mäkihyppyä, joten laji oli osa perheen elämää.

– Mietin että tuo voisi olla kivaa, ja päätin kokeilla.

Jokilaakson Mäkiseura tarjosi siihen oivan mahdollisuuden, ja niin Sofia kaksoissiskonsa kanssa aloitti mäkikoulun. Oinaalan hyppyrimäestä muodostui pian tärkeä paikka. Siellä on saatu ystäviä, kiivetty rappusia ylös uudestaan ja uudestaan, harjoiteltu, kaaduttu ja noustu ylös, ja pikkuhiljaa siirrytty aina isompaan mäkeen.

Seura on pieni, mutta aktiivinen, ja se tarjoaa junioreille hyvät lähtökohdat. Oinaalassa on neljä mäkeä, 5-, 12-, 22- ja 45-metriset, jotka ovat hyvässä kunnossa, ja kesälläkin päästään hyppäämään.

Yllätyskutsu maajoukkueeseen

Haastattelua edeltävänä päivänä Sofia palasi maajoukkueen ensilumenleiriltä Rovaniemeltä, jossa kauden ensimmäiset hypyt sujuivat hienosti. Nyt on aika keskittyä täysillä koulunkäyntiin, ennen kuin edessä on lähtö Norjaan Continental Cupiin.

Kun Sofia keväällä sai tiedon valinnastaan maajoukkueeseen, oli se melkoinen yllätys.

– Hyvältä tuntuu, mut on otettu kivasti vastaan. Vaikka olen huomattavasti nuorempi kuin muut, tunnen kuuluvani porukkaan.

Perhe tukee Sofiaa kaikin tavoin, ja isä luonnehtii tytärtään erittäin sitkeäksi ja periksiantamattomaksi, ja kertoo, miten jo lapsena tyttö oli yleensä ensimmäisenä paikalla harjoituksissa, ja viimeisenä lähtemässä kotiin. Joten sinänsä menestys ei ole tullut yllätyksenä, eikä ilman kovaa työtä.

Mäkihyppy tuo mukanaan mahdollisuuksia päästä näkemään maailmaa. Laji on vienyt jo juokslahtelaista Saksaan, Norjaan, Sloveniaan, Itävaltaan ja Viroon. Halu päästä aina isompaan mäkeen kokeilemaan omia taitojaan on kova, sillä tähtäimessä on korkein huippu. Lajin lumo ei vuosien saatossa ole himmennyt vaan päinvastoin.

– Kyllä se lentäminen on parasta, niin ja se vauhti. Upea tunne.

Hyppääminen ei varsinaisesti ole koskaan pelottanut, vaikka Sofia myöntää että kaatumisen jälkeen ensimmäinen hyppy jännittää. Sofia hyppää HS100-mäestä, ja haaveissa siintää vielä joku päivä lentomäki.

– Naiset eivät hyppää lentomäkeä, ainakaan vielä. Toivottavasti saan sen kuitenkin joskus kokea. En ole itse koskaan tuntenut että mua syrjittäisiin sukupuolen takia, ei siitä ole tehty numeroa.

Sofian isä selittää maailmalla olevan niin vähän naishyppääjiä, ketkä kykenisivät hyppäämään lentomäestä, ettei FIS (Kansainvälinen Hiihtoliitto) ole nähnyt järkeväksi järjestää naisten lentomäkikisoja. Markku kuitenkin arvelee, että niitä kohti kuljetaan.

– Junioreissa tyttöjä on mukana paljonkin, nyt on selvästi menossa jonkinlainen buumi. Seurat ovat tehneet hyvää työtä asian eteen, Markku kommentoi.

Ysiluokkaa ja treenejä

Sofia käy yhdeksättä luokkaa Paunun koulun liikuntaluokalla. Koulu on suhtautunut urheilu-uraan ymmärtäväisesti ja joustavasti. Treenejä on lähes päivittäin, lajitreenien lisäksi ohjelmistoon kuuluu esimerkiksi lenkkeilyä, kuntosalia ja fysiikkatreenejä.

– En ole kokenut tätä liian raskaaksi. Ehdin myös olla kavereiden kanssa. Haluan oikeasti menestyä, se tuo motivaatiota. Olisihan se hienoa olla joku päivä ammattiurheilija ja edustaa Suomea maailmalla.

Parhaiten mieleen ovat jääneet ensimmäiset kansainväliset kisat Kuopiossa, joista Sofia heti nappasi ensimmäiset pisteensä. Kisatilanne ei liikaa jännitä, vaikka hermojen täytyy pitää, ja kaikki keskittyminen ladataan tulevaan hyppyyn.

Sofia asuu Juokslahdella, jossa on paljon hyvää. Koululla on hyvä kuntosali, on kenttiä joilla harrastaa monenlaista liikuntaa, lenkkipolkuja sekä metsiä, ja asuinseutu on kaikin puolin rauhallista. Liikkuminen ja kavereiden tapaaminen on helpottunut suuresti kun 15 ikävuotta tuli mittariin, ja sitä myötä ajolupa traktorimönkkäriin.

– Kavereiden kanssa liikutaan siellä sun täällä, ollaan Maakkulassa, potkitaan jalkapalloa Jaatilassa tai Paunussa kun on kesä, hengaillaan nuorisopaikoissa kuten Nurkkiksessa. Siellä jutellaan, pelaillaan ja pidetään hauskaa. Burger Kingissä tai Hesessä käydään myös. Niin ja frisbeegolfradat ovat hyvä juttu, sitä pelataan joskus kavereiden kanssa.

Talvisin Jämsän hiihtoladut sekä Himos ovat Sofialle varsin tuttuja. Ylipäätään liikuntamahdollisuudet ovat Sofian mielestä kaupungissamme oikein hyvät.

Pian peruskoulu on Sofian osalta ohitse, ja suuremmat kuviot kutsuvat. Mihin tie vie, on vielä auki, mutta yksi asia on varmaa.

– Menen sinne missä on isommat hyppyrimäet, kuten Lahti, Kuopio, Jyväskylä tai Rovaniemi. En voisi kuvitellakaan lopettavani hyppäämistä, se on osa elämääni niin kauan kuin mahdollista.

 

Teksti ja kuvat: Johanna Suominen