Pirkanmaalle valmistellaan kokoontumisrajoituksia

Pirkanmaalla sairaalahoidon kuormitus on pysynyt viime viikkojen tasolla. Tartuntoja oli viime viikon aikana noin sata enemmän kuin edellisviikolla.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella koronan ilmaantuvuus on nyt 186 tapausta 100 000 asukasta kohden kuluneen kahden viikon ajalta. Positiivisten testien osuus Fimlabissa testatuista oli viikon ajalta 10,3 prosenttia. Testaus on suunnattu erityisesti rokottamattomiin henkilöihin.

– Nyt alamme olla aika lähellä kuluneen kesän pandemiahuippua. Joudumme siksi valmistelemaan rajoituksia myös korkean riskin tilaisuuksiin, toteaa johtajaylilääkäri Juhani Sand Taysista.

Viime viikolla Pirkanmaalla todettiin 572 uutta koronatapausta. Tartunnan lähde saatiin selville 62 prosentissa tapauksista. Tartunnat ovat lisääntyneet kaikissa alle 60-vuotiaiden ikäryhmissä. Pirkanmaan tartuntojen kokonaisuus muodostuu pienistä ketjuista eri puolilla sairaanhoitopiiriä.

Kaksi rokoteannosta Pirkanmaalla on saanut nyt 80,8 prosenttia yli 12-vuotiaista. Rokottamattomilla on noin kymmenkertainen riski joutua sairaalahoitoon. Rokottamattomien tehohoidon riski on liki 20-kertainen rokottamattomiin verrattuna.

Aluehallintovirastolle esitetään rajoituksia yleisötilaisuuksiin

Tartuntatautilain 58 pykälän mukaisesti pandemiaohjausryhmä esittää aluehallintovirastolle Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueelle kokoontumisrajoituksia sisätiloissa järjestettäviin korkean riskin yleisötilaisuuksiin. Rajoitusesitys tarkoittaisi toteutuessaan, että korkean riskin tilaisuuksia ilman nimettyä istumispaikkaa voisi järjestää vain koronapassin avulla.

Koronapassin käyttö olisi vaihtoehto rajoitusten noudattamiselle samalla tavoin kuin valtioneuvoston Pirkanmaalle asettamissa ravintolarajoituksissa. Valtioneuvoston uusien ravintolarajoitusten mukaan ravintolat voivat Pirkanmaalla olla auki kello yhteen ja alkoholin tarjoilu on lopetettava puoliltaöin. 

Lähde: Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tiedote 16.11.2021 

Lisätietoja:

Vs. kaupunginjohtaja Anna-Liisa Juurinen, p. 040 747 7736

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue myös