Uusi lukuvuosi alkamassa kouluissa ja oppilaitoksissa
Koulutyö alkaa Jämsässä tiistaina 9. elokuuta. Perusopetuksen ensimmäisellä vuosiluokalla aloittaa 157 lasta. Peruskoululaisia on kaikkiaan 1729.
Jämsän kaupungin peruskouluissa ja lukiossa lukuvuoden 2022-2023 työskentely alkaa tiistaina 9. elokuuta. Varhaiskasvatuksessa annettava esiopetus alkaa maanantaina 15. elokuuta.
Gradia Jämsässä puolestaan aloitetaan opiskelu maanantaina 8. elokuuta ja Jämsän Kristillisessä Kansanopistossa sunnuntaina 14. elokuuta.
Jämsänjokilaakson musiikkiopiston opetus alkaa maanantaina 15. elokuuta.
Peruskoululaisia on reilut 1700
Jämsän kaupungin varhaiskasvatuksessa on 516 lasta, joista 140 on esioppilaita. Perusopetuksen ensimmäisellä vuosiluokalla aloittaa 157 lasta. Peruskoululaisia on kaikkiaan 1729. Iltapäivätoimintaan osallistuu lukuvuoden alkaessa 99 oppilasta.
Lisäksi Jämsänjoen yhtenäiskouluun on tulossa 47 ukrainalaista oppilasta ja Jämsänkosken yhtenäiskouluun 20 ukrainalaista. Oppilaat ovat iältään 7-17 vuotta. Heille järjestetään opetusta joko omassa ryhmässä tai joissakin tapauksissa integroituna koulun omiin ryhmiin. Ilmoittautuneiden joukossa on myös kuusi yli 17-vuotiasta. Heille järjestetään ikäkauteen sopivia opintoja paikkakunnan toisen asteen oppilaitosten yhteistyönä.
Jämsän lukiossa aloittaa 95 uutta opiskelijaa, lukion kokonaisopiskelijamäärä on 247. Lisäksi noin 10 Gradia Jämsän opiskelijaa on suorittamassa kahden tutkinnon opintoja.
Gradia Jämsästä sai yhteishaun kautta opiskelupaikan 178 hakijaa. Suurin osa opiskelijoista valitaan kuitenkin niin sanotun jatkuvan haun kautta. Uusia opiskelijoita otetaan sisään joka viikko ja heitä myös valmistuu viikoittain. Gradia Jämsässä on elokuussa yhteensä noin 1400 opiskelijaa.
Jämsän Kristillisessä Kansanopistossa 132 oppivelvollista aloittaa oppivelvollisuuskoulutuksen ja 26 opiskelijaa vapaan sivistystyön linjan. Toisen asteen opiskelijamäärä tarkentuu lukuvuoden alkupuolella.
Jämsänjokilaakson musiikkiopistossa aloittaa 53 uutta opiskelijaa. Kokonaisopiskelijamäärä on 350.
Ilmoittautuminen Jämsän työväenopiston kursseille alkaa maanantaina 22. elokuuta kello 15. Opiston ohjelma on jo nähtävissä Jämsän kaupungin verkkosivuilla.
Koulukuljetusasioita voi hoitaa sovelluksen avulla
Koulukuljetusoppilaita on noin 530. Ensimmäisen koulupäivän aamun (9. elokuuta) koulukuljetuksen aikataulut löytyvät Jämsän kaupungin internet-sivuilta maanantain 8. elokuuta aikana. Koulut tiedottavat muista työajoista oppilaita ensimmäisen koulupäivän aikana.
Koulukuljetusjärjestelmässä on otettu käyttöön huoltajille suunnattu sovellus. Sovelluksesta voi katsoa ja perua oppilaan kuljetuksia. Sovelluksen käyttöönottoon on lähetetty ohje Wilma-viestillä. Huoltajia pyydetään ensisijaisesti käyttämään sovellusta kuljetusten tarkistamiseen.
Maanantaina 8. elokuuta julkaistavien ensimmäisen aamun kuljetusten yhteydessä julkaistaan kuljetusyritysten tiedot ja selitteet kuljetusreiteille sekä koulubussivuorojen aikataulut. Joukkoliikenteen aikataulut löytyvät Matkahuollon verkkosivuilta aikatauluhausta sekä Jämsän kaupungin verkkosivuilta joukkoliikenne -osiosta. Taksikuljetusten osalta huoltajien kannattaa olla yhteydessä sovelluksessa tai kuljetuslistalla nimettyyn taksiyrittäjään, ja sopia tarkasta kyytiinnousupaikasta ja -ajasta taksiyrittäjän kanssa.
Toisen asteen opiskelijat ovat Kelan koulumatkatuen piirissä ehtojen täyttyessä. Jämsän kaupunki ei erikseen järjestä toisen asteen oppilaskuljetuksia, mutta oppilaat voivat käyttää normaalin joukkoliikenteen lisäksi koulubussivuoroja Kelan matkakortilla. Koulumatkatuesta lisätietoja saa Kelan verkkosivuilta tai asiakaspalvelusta.
Suomen liput juhlistavat koulutyön aloitusta
Vanhempien on hyvä opettaa koulutiensä aloittaville turvallisin koulureitti. Lukuvuoden alussa poliisi valvoo koululaisten ja autoilijoiden liikennekäyttäytymistä.
Perinteiseen tapaan Jämsän kaupungin ylläpitämissä kouluissa nostetaan Suomen lippu salkoon syyslukukauden ensimmäisenä koulupäivänä juhlistamaan oppioikeutta ja koulutyön aloitusta.
Jämsän kaupunki toivottaa kaikille oppimisen iloa lukuvuoteen 2022 – 2023.
Lisätietoja:
Jämsän kaupungin varhaiskasvatus, varhaiskasvatusjohtaja Maija Jääskeläinen p. 040 507 9571
Jämsän kaupungin perusopetus ja lukiokoulutus, johtava rehtori Juha Damskägg, p. 040 836 1604
Jämsän kaupungin esiopetus- ja koulukuljetukset, Joona Nurmi p. 0400 506 811
Gradia Jämsä, rehtori Petteri Järvinen p. 040 341 5022
Jämsän Kristillinen Kansanopisto, rehtori Jukka Palola, p. 020 7644 510
Jämsänjokilaakson musiikkioppilaitos ja Jämsän työväenopisto, kehittämispäällikkö-rehtori Sini Käkönen, p. 040 751 4731