Vastaa kyselyyn matkaketjujen sujuvuudesta

Junaliikenteen käyttäjille on avattu kysely, johon toivotaan runsaasti vastauksia viimeistään 26.6.2024. Kysely liittyy Jämsän kaupungin käynnistämään Sujuvien ja kestävien matkaketjujen kehittämistyöhön.

Jämsän kaupunki on käynnistänyt toukokuussa 2024 Sujuvien ja kestävien matkaketjujen kehittämistyön, jossa selvitetään Jämsän rautatieasemaa käyttävien junaliikenteen käyttäjien matkaketjujen sujuvuutta sekä asemanseudun maankäytön kehittämisen mahdollisuuksia yleisemminkin. Matkaketjujen kehittämistyö valmistuu lokakuussa 2024. Selvityksen ohjaukseen osallistuvat Jämsän kaupungin lisäksi VR:n ja Väyläviraston edustajat.

Selvitykseen liittyy junaliikenteen käyttäjille suunnattu kysely, jolla kartoitetaan junaliikenteen käyttäjien nykyistä liikkumista asemalle/asemalta sekä aseman palveluihin ja sen saavutettavuuteen liittyviä toiveita. Selvityksen tavoitteena on mm. tukea paikallistalouden kehittymistä joukkoliikenneyhteyksiä kehittämällä sekä sujuvoittaa seudulla liikkumista parantamalla Jämsän rautatieasemanseudun liityntäyhteyksiä ja palvelutasoa.

Toivomme, että vastaisitte oheiseen kyselyyn viimeistään keskiviikkona 26.6.2024. Kysely on anonyymi. Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan 50 euron arvoinen lahjakortti haluamaasi paikalliseen liikkeeseen. Kyselyn lähettämisen jälkeen ohjaudut automaattisesti sivulle, jolle voit jättää yhteystietosi arvontaa varten. Kerättyjä henkilötietoja käytetään vain arvonnan suorittamiseen. Kyselyyn pääset alla olevasta linkistä:

Kyselyyn: https://link.webropolsurveys.com/S/EA735A8AE129B95F

Lisätietoja antavat:
Jämsän kaupunki: Piritta Koskinen, projektipäällikkö, SASU -hanke/Sujuvan asumisen palvelut
tukemassa yrittämistä, työtä ja sijoittautumista, p. 040 615 2855, piritta.koskinen@jamsa.fi
Ramboll Finland: Markku Kivari, projektipäällikkö, p. 040 527 1277, markku.kivari@ramboll.fi

Lue lisää matkaketjujen kehittämistyöstä:
https://www.jamsa.fi/ajankohtaista/tiedotteet/jamsan-matkaketjujen-kehittaminen-on-kaynnistynyt/

Vuoden 2025 loppuun asti kestävä SASU – Sujuvan asumisen palvelut tukemassa yrittämistä, työtä ja sijoittautumista -hanke on osa äkillisen rakennemuutoksen Jämsä-pakettia. Hankkeelle on myönnetty rahoitus Keski-Suomen liiton Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen määrärahasta (AKKE).

Lue lisää SASU-hankkeesta: Sujuvan asumisen äärellä

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue myös