Musiikkiopisto ei järjestä oppilasvalintatilaisuutta
Jämsän sivistyslautakunta päätti kokouksessaan 31. maaliskuuta, että Jämsänjokilaakson musiikkiopistossa ei järjestetä oppilasvalintatilaisuutta lukuvuodelle 2022-2023. Uudet opiskelijat otetaan musiikkiopistoon ilmoittautumisten perusteella. Ilmoittautuminen tehdään hakulomakkeella 11.4. – 13.5.2022 välisenä aikana.
Musiikin yksilöopetukeen on mahdollista ottaa noin 60 uutta opiskelijaa.
Opiskelupaikat arvotaan, mikäli halukkaita on enemmän kuin opiskelupaikkoja. Kesän aikana mahdollisesti vapautuvia opiskelijapaikkoja tarjotaan ilman paikkaa jääneille ilmoittautuneille.
Tulevana keväänä musiikkiopiston opiskelupaikat jaetaan jo kolmatta kertaa ilman oppilasvalintatilaisuutta. Käytäntöön siirryttiin koronapandemian aiheuttamien rajoitustoimien myötä keväällä 2020. Opiskelupaikka on järjestynyt kuluvana lukuvuotena kaikille sitä halunneille.
– On hienoa, että pystymme mahdollistamaan taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaiset musiikkiopinnot paikallisena koulutuspalveluna Jämsän kaupungin ja Kuhmoisten kunnan lapsille ja nuorille, sanoo kehittämispäällikkö-opistojen rehtori Sini Käkönen.
Musiikkiopiston pienten lasten muskariryhmiin voi ilmoittautua koko lukuvuoden ajan. Muskaritoimintaa järjestetään Jämsässä, Jämsänkoskella, Länkipohjassa ja Kuhmoisissa.
Jämsänjokilaakson musiikkiopistossa opiskelee noin 350 henkeä.
Lisätietoja:
Kehittämispäällikkö-opistojen rehtori, Sini Käkönen, p. 040 751 4731