Unelmista totta -tuen avulla lapsille ja nuorille harrastustoimintaa

Harrastustoiminnan järjestäjät kutsutaan mukaan SOS-Lapsikylän unelmista.fi -sivustolle, joka yhdistää harrastustuen tarvitsijat ja harrastusten mahdollistajat.

SOS-Lapsikylän Unelmista totta -harrastustuen avulla autetaan lapsia tai nuoria, jos harrastuksen aloittaminen tai sen jatkaminen on uhattuna perheen haastavan taloudellisen tilanteen vuoksi. Jämsän kaupunki on mukana yhteistyössä ja autamme lapsia yhdessä mm. koulujen kuraattorien ja harrastusten järjestäjien kanssa tuen kohdistamiseksi sitä eniten tarvitseville.

Unelmista totta -toiminnan tavoitteina on vähentää haasteellisessa elämäntilanteessa olevien lasten ja nuorten vapaa-ajan eriarvoistumista ja syrjäytymistä, sekä edistää lasten yhdenvertaisia osallistumismahdollisuuksia mieleiseen ohjattuun harrastukseen. Unelmista.fi -alusta saattaa yhteen tukea tarvitsevat perheet sekä harrastustoimintaa tarjoavat yhteisöt ja tukijat.

Harrastustoiminnan järjestäjät kutsutaan mukaan SOS-Lapsikylän unelmista.fi -sivustolle, joka yhdistää harrastustuen tarvitsijat ja harrastusten mahdollistajat.

Lisätietoja ja ohjeet voit lukea unelmista.fi -sivulla Harrastustoimija-osiossa. Unelmista totta -harrastustuki on mahdollistanut harrastuksen jo lähes 2000 lapselle 45 erilaisessa harrastusmuodossa. Mukana sivustolla on jo yli 200 harrastustoiminnan järjestäjää.

Tervetuloa SOS-Lapsikylän harrastustuen Teams-infoon 31.8. tai 14.9.

Järjestämme elo-syyskuussa 2022 lyhyitä (n. 45 min) Teams-infoja harrastusten järjestäjille. Tervetuloa linjoille alla olevista linkeistä, ilman ennakkoilmoittautumista.

Lisätietoja
Soile Kukkonen, Jämsän kaupunki, soile.kukkonen@jamsa.fi
puh. 040 527 64 20

Päivi Häikiö, Unelmista totta -harrastustuki, SOS-Lapsikylä
puh. 044 761 4197

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue myös