Miten lisättyä todellisuutta voi käyttää toiminnan tehostajana yrityksessä tai oppimisessa?

Vuoden viimeiset Jämsän kaupungin järjestämät yrittäjien aamukahvit käynnistyivät joulupuurolla Kahvila Koululla. Tilaisuudessa Simo Ahtiainen Gradialta kertoi Hololens 2 MR-laseista ja siitä mihin niitä voi käyttää.

Joulupuurolla tutustuttiin Gradian Simo Ahtiaisen esittelemänä Hololens 2 MR-laseihin ja laitteen sovelluksiin

Microsoftin D365 Guides -sovelluksella sekä lisätyllä todellisuudella voi  esimerkiksi luoda step-by-step oppaita yrityksen työntekijöille perehdytyksen tueksi. Lasien avulla voi myös oppia korjaamaan tai huoltamaan esimerkiksi rekkaa, jonka voit nähdä lasien avulla oikean kokoisena esim. luokkahuoneessa.

Hololens 2 MR-lasit mahdollistavat myös sen, että kenttätyöntekijöitä voidaan opastaa etäyhteyden avulla.  Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kenttätyöntekijä ottaa laseilla esimerkiksi Teams -yhteyden ohjaajaan tai esimieheen, joka näkee reaaliaikaista videokuvaa kentältä ja voi näyttää työntekijälle esimerkiksi mistä jonkun laitteen vikaa voisi lähteä korjaamaan.

Lisätyn todellisuuden monet mahdollisuudet

Tilaisuuden lopuksi keskusteltiin, millaisissa tilanteissa näitä laseja ja lisättyä todellisuutta voisi käyttää? Yrityksissä laseja voi käyttää esimerkiksi perehdyttämiseen, työturvallisuuskoulutukseen, opastukseen, suunnitteluun jne. Toisaalta taas lasien avulla voi suunnitella esimerkiksi keittiöremontin yhteydessä kaappien ja sähköjen paikkoja niin, että ne näkyvät lasien käyttäjälle todellisen kokoisina.

Laseja voidaan käyttää myös opetustilanteissa, jolloin teoria tulee suoraan käytäntöön, kun ohjeita voidaan hakea suoraan lisättyyn todellisuuteen, esimerkiksi rekan huollossa tai korjauksessa. Toisaalta taas esimerkiksi erityisoppilaille voi olla helpompaa harjoitella asioita ensin ”lisätyssä todellisuudessa” , josta opit siirtyvät helpommin käytäntöön.

Tekoälyohjattu sovellus AImo

Aamupuurolla vieraili myös AImo, joka on tekoälyohjattu sovellus. AImo on visuaalinen, interaktiivinen XR-hahmo, joka auttaaD365 Guides -sovelluksen käytössä sekä opettaa hyödyntämään tekoälyä sisällöntuotannossa. AImoa voi käyttää vaikka opetuksessa, vaikka hän ei pysty korvaamaan opettajan tuomaa tunneälyä opetustilanteisiin.

 

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue myös