Etätyötä voi Jämsässä tehdä lähityönä

Keskellä kiivasta korona-aikaa avattu Jämsä Tehdas -etätyötila on löytänyt käyttäjänsä jo ensimmäisen toimintavuoden aikana. Tehtaan käyttäjistä noin 50 prosenttia on paikkakunnalta. Seuraavaksi suurin ryhmä on lomalaiset noin 22 prosentin osuudella. Osa lomalaisista on tullut Jämsän Himokselle, mutta osalla Jämsässä asuvat vanhemmat toimivat lomanvieton tukikohtana.

– Onhan tää ollut mahtavaa, että on voinut täysillä keskittyä täällä Tehtaalla työn tekemiseen. Kokonaisuus on ollut koko perheelle näin mukavampi. Mukavasti on kuitenkin itselläkin jäänyt aikaa myös lasketteluun, hiihtämiseen ja luisteluun, eli siihen lomailuunkin, totesi Tiina Niskanen alkuvuodesta. Hänen perheensä vietti lomaviikon Himoksella, mutta Tiinan piti keskittyä omaan työhönsä.

Jämsä Tehtaalla etätyötä voi tehdä lähityönä. Etätyön ei tarvitse enää tarkoittaa yksin tekemistä. Sanovat, että Tehtaalla puitteet työn tekemiseen ovat jopa paremmat kuin omalla työpaikalla, kotitoimistosta puhumattakaan. Miksi tehdä töitä kotona, kun Jämsä Tehtaalla saat ilmaisen työpisteen ja verkoston tuen? Voihan sitä tehdä töitä muuallakin, mutta parempi työpäiväkokemus kahvipöytäkeskusteluineen löytyy Jämsä Tehtaalta.

– Jämsä Tehdas on saanut palautetta hyvästä tunnelmasta ja siitä, että tänne on helppo tulla myös ensimmäistä kertaa. Halutessaan kahvipöytäkeskusteluihin on helppo liittyä, mutta eri ympäristöt mahdollistavat hyvin työntekoon keskittymisen. Ensimmäisellä käyttökerralla uuden käyttäjän kanssa käydään läpi ns. tehdasesittely ja toimintatavat, mikä madaltaa entisestään kynnystä tulla, toteaa Tehtaan yhteisömanageri Petteri Koskinen.

Reilu 10 prosenttia Tehtaan käyttäjistä on Jämsästä mökin omistavia, jotka kuitenkin tarvitsevat laadukasta työn tekemisen paikkaa. Pääkaupunkiseudulta tulevat ovat selkeästi toiseksi suurin ryhmä noin 24 prosentin osuudella käyttötunneista.

Jämsä Tehdas -etätyötila on osoittanut tarpeellisuutensa jo ensimmäisen toimintavuoden aikana. Yli 170 käyttäjää on jo käyttänyt palvelua ja käyttötunteja on kertynyt 11 500 eli Tehtaalta käsin on käytännössä tehty työtä seitsemän henkilötyövuoden edestä. Synttäreitä vietetään aprillipäivänä perjantaina 1.4.2022. Tuolloin Tehtaalla järjestetään myös avoimet ovet klo 14-18 välisenä aikana. Mikäli Tehdas ympäristönä kiinnostaa, voi perjantaina tulla non-stoppina paikalle tutustumaan tiloihin ja konseptiin.

Lisätietoja:
Yhteisömanageri Petteri Koskinen
p. 040 559 6455
jamsatehdas@jamsa.fi

Jämsän kaupunki
Keski-Suomen Liitto

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue myös